maanantai 31. toukokuuta 2010

Laserhoitajalla on couperosaa


Tässä reipas urheilija. Iloisen saukon tapaan hän polskii Uimastadionilla ja nousee naama punaisena vedestä.
Kesällä olisi kiva olla ilman meikkiä, mutta kas, naamassa on kummallisia ilmiöitä...
Kevään nuhakausi ja talouspaperiin niistäminen ovat aikaan saaneet laajentuneita verisuonia nenänpieliin. Suonet ovat rötsähtäneet. Ne näkyvät selkeinä viiruina. Ärsyttävää.
Tarkempi tutkimus osoittaa, että niitä on vähän siellä täällä... Leuassa ja poskillakin muutama. Lisäksi löytyy sellaista tasaista syvemmällä olevaa epämääräistä punoitusta, joka lehahtaa ihanasti ja kuumottaa uinnin jälkeen tuntikausia. Julkisille paikoille ei ole asiaa siinä tilassa.
Tätä ilmiötä voi hoitaa KTP-laserilla. Nenän sivusuonet saa pois suht helposti, mutta niitä tulee myös helposti uudestaan. Vaikka samat suonet eivät tulekaan takaisin on niitä reservissä loppuiäksi. Käsittely laserilla kerran vuodessa tai parissa auttaa pitämään ilmiön kurissa.
Hoitoa ei pidä tehdä jos rusketusta on jo reilusti, samoin on varauduttava suojaamaan ihoa auringolta hoidon jälkeen niin kauan kun ihossa esiintyy jonkinlainen reaktio eli 3-7 pv.


tiistai 18. toukokuuta 2010

Olen normaali


Tapahtui maailman hassuin juttu... Kuulin, että useammatkin lukijat ovat luulleet minun naamani jääneen pysyvästi punaiseksi... ja etten sitten ole enää täällä töissä kun naama on tohjona... tai muuta vastaavaa.
Haha.
Siitä ei ole kyse. Kun laitoin jutun "Laserhoitaja on pudonnut itse kaivamaansa kuoppaan" oli tarkoitus vain demonstroida, että osaan kyllä samaistua potilaan ajatusmaailmaan silloin kun naama on kuin tomaatti.
Naama on normalisoitunut aikaa sitten.
Keväällä täällä pitää muutenkin kiirettä. Karvanpoisto laserilla on päivän sana. Käytämme siis sekä Diodi- että Alexandriitti-laseria. Molemmilla saa karvan pois, Alexandriitti on aavistuksen nopeampi ja ärhäkämpi, jotkut haluavat hoidon mieluummin Diodilla. Kasvojen alueella Alexandriitti näyttäisi olevan parempi. Loppujen lopuksi vähän niinkuin makuasia....